tiistai 30. joulukuuta 2014

Olipa ihanan ihmeellinen vuosi!



Olipa ihanan ihmeellinen vuosi!

Kun loppuvuodesta 2013 kuulin, ettei elokuva, johon olen lupautunut pukusuunnittelijaksi lähdekään tuotantoon suunnitellusti eli tulevana kesänä, niin meni joulu pilalle. Toivuin nopeasti ja päätin, että vihdoinkin toteutan pitkäaikaisen unelmani ja yritän Sängynaluskansan kanssa vielä kerran.

Sängynaluskansa CD-äänikirja julkaistiin huhtikuussa ja syyskuussa sama tarina
ilmestyi kovissa kansissa. Kävin Frankfurtin kirjamessuilla näyttämässä kirjaa useille
ostajille ja vastaanotto oli positiivista - 
paljon nähneet ammattilaiset kiittelivät kuvitusta ja ideaa. 
Lokakuussa Helsingin kirjamessuilla viiletimme Ylivilkku Virtasen kanssa ja maskotti bongattiin myös Taivallahden leikkipuistossa! 

Sängynaluskansan tarinassa on paljon terapeuttista. Vaikka sattuisi jotain kamalaa, niin se ainoastaan naurattaa! Toisista pidetään aina huolta ja tärkeintä on, että ollaan yhdessä. Kustantaja Kulttuurikioski lahjoitti Sängynaluskansaa joulupuu-hyväntekeväisyyskeräykseen, ja kirjailijana toivon, että ne tuovat iloa kaikille kirjalahjan saaneille!



Tuleva vuosi 2015 näyttää, mihin ollaan menossa. Paljon on verkkoja vedessä, kiinnostusta sieltä ja täältä. Tärkeintä on kuitenkin kirja ja myös matka kirjantekijänä. 


Oikein hyvää uutta vuotta kaikille!

Ps. Kurkatkaa välillä sängyn alle, ihan vain varmuuden vuoksi, että
ovathan vilkut vielä siellä! 


Ella


maanantai 27. lokakuuta 2014

Sängynaluskansa esittäytyi Helsingin kirjamessuilla!

Sängynaluskansa esittäytyi Helsingin kirjamessuilla!




Sängynaluskansan Ylivilkku Virtanen uskaltautui pois sängyn alta
ja haahuili pitkin käytäviä. Missä Ylivilkku menikin, niin siellä
lapset ja aikuisetkin halusivat ottaa yhteiskuvia.
Kummallisinta oli se, että teini-ikäiset pojatkin tulivat halaamaan
pehmoista maskottihahmoa! Ja Ylivilkku halasi takaisin. 


Kirjamessuilla oli hurjia tarjouksia, lastenkirjoja kahdella eurolla,
kolme kirjaa kympillä jne. Sängynaluskansa uutuuskirja oli messutarjouksessa
ja sitä myytiinkin 150 kappaletta kovasta kilpailusta huolimatta! 
Myyntitiimi kiittää ja tekijä kiittää!

Itse olen liikuttunut kaikista ihanista kommenteista ja kannustuksesta,
jota olen saanut. Messujen jälkeisenä aamuna sain sähköpostia 
tuntemattomalta mieshenkilöltä, perheenisältä, joka 
kovasti toivoi, että jatkan kirjasarjan tekemistä.
Hän kutsui kirjaa aarteeksi. 

Lupaan jatkaa tämän satukansan parissa hamaan tulevaisuuteen.
Matka on vasta alussa. 

Ella

tiistai 16. syyskuuta 2014

Kirja tuli painosta 15. syyskuuta 2014


Kirja tuli painosta 15. syyskuuta. 
Ja julkaistaan 29.9!!

Ensitunnelmat?

JEEEEEEEEEEEEEEEE!

Kirja näyttää ja tuntuu oikealta kirjalta. Teksti on selkeää ja helppoa
lukea -  jopa hämärässä huoneessa iltasaduksi! Kuvitus näyttää
ihan mahtavalta, vaikka itse sanonkin. Originaalit maalaukset on tehty
vuosina 1997-98 ja ne on putsattu ja muokattu digitaalisesti. Voi 
nykytekniikkaa että ne näyttävätkin hyviltä! 

Tuli melkein tippa linssiin ja pala kurkkuun kun selasin painotuoretta kirjaa.

Enää en epäillyt yhtään sitä, etteivätkö kuvat ja tarina olisivat ansainneet
uutta tulemista, sillä nyt on Sängynaluskansan aika! 

17.9. 2014 Ella Brigatti

lauantai 6. syyskuuta 2014

Sängynaluskansan ensimmäinen kirja julkaistiin vuonna 1999





KIRJA ILMESTYY 29.9.2014!


Sängynaluskansan ensimmäinen kirja julkaistiin vuonna 1999 
 ja kustantajana oli Lasten Keskus. Jo silloin oli selvää, että tästä
tulee kirjasarja, mutta koska olin juuri valmistunut 
pukusuunnittelijaksi Taideteollisesta Korkeakoulusta, 
ja töitä oli liikaakin, lastenkirjailu jäi. Sängynaluskansa 
ei kuitenkaan antanut minulle rauhaa. Jos kesken 
jäänyt työ ahdistaa, ei siitä pääse yli ennen kuin se on tehty. 

Hain useamman kerran Sängynaluskansalle kustantajaa.
Lähetin siitä näytteitä isoille ja pienille kustantamoille,
mutta ei se ketään kiinnostanut.  Kun oikeaa kustantamoa ei löytynyt, 
niin Kulttuurikioski osk, poikkitaiteellinen osuuskunta, sai
Sängynaluskansan. Nyt en taida olla enää ainoa, joka uskoo
tämän satukansan mahdollisuuksiin ja jonka 
mielestä se ansaitsee tulla julkaistuksi.  

5.9.2014 Ella Brigatti